Tuijarinne.fi ei löydy enää tästä osoitteesta. Ole hyvä ja vieraile sen sijaan osoitteessa tuijarinne.wordpress.com.


Eksoottinen ja viehkeä itämainen tanssi

Niin napatanssiksi kuin vatsatanssiksikin kutsuttu itämainen tanssi on tuhansia vuosia vanha ilmaisumuoto. Se on eri muodoissaan alkujaan lähtöisin Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueilta, joilta se on sittemmin levinnyt kaikkialle maailmaan. Länsimaissa itämainen tanssi tuli tutuksi 1800-luvulla maailmannäyttelyiden ansiosta, mutta varsinaisesti sen maailmanvalloitus nykyisessä muodossaan alkoi vasta muutamia kymmeniä vuosia sitten.

Itämaisessa tanssissa on alueellisia eroja, joten esimerkiksi Marokossa, Egyptissä ja Lähi-idän maissa tyyleissä on vaihtelua. Länsimaissa erityisesti egyptiläinen itämainen tanssi on tullut monelle tutuksi. Eksoottisen musiikin tahtiin tanssittava pehmeä ja lumoava Itämainen tanssi on ensisijaisesti soolotanssia, johon kuuluu myös jonkin verran improvisaatiota. Itämaiselle tanssille tunnusomaista alueesta riippumatta on kehon kokonaisvaltainen aktivointi sekä soljuvien että terävämpien liikkeiden yhdistelmät. Musiikkia kauniisti tulkitsevia tanssiliikkeitä kuvaillaan usein viehkeiksi ja naisellisiksi. Itämainen tanssi ei kuitenkaan ole yksinomaan naisille, vaan siitä löytyy myös miehille omia variaatioita, joissa saatetaan käyttää esimerkiksi miekkaa tai muuta rekvisiittaa. Itämaisen tanssin harrastaminen onnistuu nykyään myös useissa Suomen kaupungeissa. Harrastuksiin kuluvien varojen rahoitusmahdollisuuksista voit lukea täältä!

Itseilmaisun keino ja liikuntamuoto

Nykyään itämainen tanssi on paitsi upea ja taiteellinen esittämisen ja itseilmaisun keino, myös todella tehokas liikuntamuoto. Sitä voidaan suositella kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille, sillä tanssi on helppo mukauttaa omalle tasolle sopivaksi. Suomessakin itämaista tanssia tarjoavat lukemattomat tahot aina kansalaisopistoista lähtien.

Itämaiseen tanssiin liikuntaharrastuksena liittyy moniakin hyviä puolia, mutta aivan erityisesti se parantaa vartalon koordinointikykyä. Itämaista tanssia harrastava huomaa jo nopeasti, kuinka tanssi vahvistaa koko vartaloa aina lantionpohjan lihaksista ja syvistä vatsa- ja selkälihaksista hartioihin ja pohkeisiin. Itämainen tanssi on tietysti myös erinomainen keino rentoutua ja antautua kehon ja musiikin vietäväksi.

Zaray Dancers esitti keväällä 2020 itämaista tanssia Talent Suomi -ohjelmassa.